maanantai 29. heinäkuuta 2013

Banaanisuklaan loput

Yli viisi vuotta sitten neulotuista sukista yli jäänyt lanka pääsi puikoille keväällä.


Malli 60 s, raidat 2/2, ranskalainen kantapää, nauhakavennus. Koko 38.
Lanka Opal käsinvärjätty keltaruskea ja Drops Fabel ruskea 300.
Menekki n. 60 g yhteensä
Puikot 2,25 mm KnitPro

Hieman yksitoikkoiseksi alkaa tämä sukkien esiinmarssi käydä, suurin osa viimeaikaisista sukistani on nimittäin löytynyt hautautuneena jostain päin jemmojani. Niin nämäkin. Ihan tarkkaa havaintoa näiden neulomisajankohdasta ei ole, mutta liekö tuolla väliä. Kuvausajankohta paljastaa ihan riittävän paljon.

Tuohon ruskeakeltaiseen lankaan ihastuin sen ostettuani noin 7 vuotta sitten, mutta jokseenkin kyllästyin siihen neuloessani siitä sukat 5 vuotta sitten. Se kyllästys kesti pitkään ennenkuin saatoin suunnitella minkäänlaisisa sukkia siitä. Jonkinlainen kyllästys alkaa vaivata mieltänikin, minusta tuntuu että olen neulonut varastojani tyhjäksi pikkukeristä nyt vaikka kuinka kauan, mutta loppua ei vain näy.



Ehkä tauko tämän langan työstämisessä teki hyvää, kun nyt keksin sille näin pliisun kaverin ja sainkin sitten ihan kivan sekoituksen niistä. Värikasautumat muuttivat luonnettaan ja laimenivat selvästi. Kyllä tuo ankeahko ruskea onkin sitten rauhoittava!



Tämä olikin sitten kaikkea muuta kuin rauhoittavaa! Uni ei meinannut yöllä tulla kun kroppa oireili äänenpaineen vaikutuksesta ja poppikone soitti päässä Musen hittejä. Korvat suojasin konsertisssa korvatulpilla, joten ne olivat sentään yön ajan ihan rauhalliset. Olihan spektaakkelia kerrakseen! Ja ettei nyt tulisi väärinkäsityksiä: tykkäsin ihan kympillä!

2 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Ihanat sukat nämäkin!
Minulla taaskin päinvastanen ongelma: haluisin jämäraitasukkia, mutta jämiä on vaan liika vähän!
Tehdään vaihtarit, minä laitan sulle 100g vyyhdin sukkalankaa ja sinä mulle saman verran jämäkeriä ;)

Sinikka kirjoitti...

ihanat sukat:)