torstai 7. marraskuuta 2013

Punatulkkuja odotellessa

Syksy etenee ja pimenee, myrskytuulet ulvovat nurkissa. Nyt on hyvä hetki käpertyä sohvannurkkaan villasukat jalassa teekupposen ja kirjan kanssa ja kuunnella tulen rätinää uunissa. Ja haaveilla oikeasta takkatulesta.



Malli 52 s, ranskalainen kantapää, nauhakavennus. Koko 43.
Lanka Novita 7 veljestä Punatulkku ja yksivärinen harmaa
Menekki Yhteensä 128 g
Puikot 3,5 mm bambusukkikset

Nyt on myös aihetta, syytä ja mahdollisuus käpertyä sohvannurkkaan villasukat jalassa teekupposen kanssa. Syksyn myrskytuulet toivat myös muutoksia mukanaan. Pätkätyöreissuelämäni vaihtui yhdessä paikassa asumiseen ja samalla kun tuo lähes kolmen vuoden höntäily edestakaisin päättyi, alkoi myös vuosisadan pahin yskä. Missäs muualla sitä olisi parempi potea kuin omassa kotona. 

Neulepuikot oleilevat nyt jossain pussukassa jossain päin laatikkokaaosta. Se aika minkä jalkeilla jaksaa olla kuluu muuttolaatikoiden purkuun ja tavaroiden sovittelemiseen johonkin edes etäisesti loogiseen paikkaan. Miten ihmeessä sitä tavaraa niin paljon kertyy ihmiselle?

Saan lomailla vielä reilut kaksi viikkoa ja sitten aloitan täydennyskoulutuksen lähikaupungissa. Toivon mukaan puikotkin löytyvät ja sukkalangat. Joulu on tuloillaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat.
Täällä Enkkulassa on onneksi aika leutoa, mutta pakko varautua tuleviin kylmempiin keleihin, ja neuloa omalle porukalle uusia sukkia - muut ei näitä mun neulomuksia täällä oikein ymmärrä. Onneksi omat lapset, jo teini-ikäiset, ovat listanneet mulle ihan tarpeeksi tekemistä, lapasista villapaitoihin!
Hyvää jatkoa sinne omaan sohvannurkkaan ja pikaista paranemista! Täälläkin yskitään, ei ole todellakaan kivaa.

Iiris

Näppi kirjoitti...

Ihana tunnelmakuvvaus tuossa alussa.

Kivat sukat taas. Pakko kysyä kun neulot niin palijon sukkia, että miten nuo novitan langat kestää kulutusta? Itestä tuntuu, että ne 7veikka nyppyyntyy tosi äkkiä ja muutamassa viikossakin on jo sukan pohojissa reikä. Oon ihimetelly ku tuntuu että moni neuloo entiseen malliin 7veikkaa, että onko mulle siis vain sattunu jotaki sekundakeriä.

Sukkalandia kirjoitti...

Kiitokset kommenteista Iiris ja Näppi.

Tuosta 7-veikasta, siinähän hieman laatu vaihtelee vuosien mittaan, mutta kohtuullisen kestävää se on aina ollut. Isälläni on varmaan muutamat kymmenet sukat tuosta langasta, ja kokemukseni mukaan ei keston suhteen ole ongelmia. Muutamat sukat olen saanut tässä vuosien mittaan parsittavaksi. Nyppyyntymistä toki esiintyy, mutta se on ongelmana mielestäni muillakin langoilla.

Pari seikkaa kyllä vaikuttaa sukkien kestoon: neuletiheys ja pesukerrat. Neulon sukat aina hieman ohuemmilla puikoilla kuin on suositus, ja suosittelen pesemään usein. Likaiset sukat kuluvat nopeammin. Uskoisin että tiheä neulos myös nyppyyntyy hieman hitaammin.