lauantai 29. syyskuuta 2012

Taiteelliset askeleet

Kunstgarnin tuho jatkuu näillä sukilla. Nyt se sai kaverikseen kirjavaa aloe veralla höystettyä lankaa.

Malli 60 s, raidat 2/2, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 38
Lanka Hjertegarn Kunstgarn 01 ja Austermann Step 0134
Menekki 59 g yhteensä
Puikot 2,25 mm KnitPro

Vaikkei lohkeilevaisen ja takkuuntuvan Kunstgarnin neulominen ole ihan neulekokemusten huipulta, olen päättänyt hävittää sen kerralla pois. Nämä toiset raitasukat näyttävät selvästi sen miten karvaista tuo löyhäkierteinen Kunstgarn on. Sen paksuus vaihtelee, mikä oikeastaan onkin aika kiva efekti, kun se saa raidat näyttämään vähän vinksahtaneilta. Näihin sukkiin tuli samanväriset kärjet ja suut, ja kantapäihin osui vaalea harmaa osa.



Lauantaipäivä on pitkästä aikaa ollut touhuntäyteinen kotoilun merkeissä. Pari sankollista puolukkaa pääsi survottuna pakkaseen, hilloutui purkkiin ja kiehui ruispuolukkapuuroksi. Mehumaijallinen puolukoita hikoli mehunsa sillä aikaa kun purkitin pikkusatsin punajuuria. Minkähän takia minulla on aina vaaleat vaatteet silloin kun touhuan punaisten roiskuvien asioiden kanssa? Lopuksi sitten täytyi laittaa vielä pesukone täyteen vaaleaa pyykkiä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Onks nää eri paria?

Onks nää eri paria, kysyi valokuvamallini kun pyysin häntä pukemaan jalkaansa nämä raitasukat. Kysymyksen ymmärtää kun katsoo sukkien suita, nehän ovat eri väriset. Niin ovat myös kärjet, mutta värit vaihtuvat ristiin, mikä tekee niistä parin ainakin minun silmissäni.



Malli 60 s, raidat 2/2, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 38.
Lanka Hjertegarn Kunstgarn 01 ja Lorna's Laces Shepherd Sock Cedar
Menekki 66 g
Puikot 2,25 mm KnitPro

Kunstgarnia jäi ihan hulppeat määrät kaksi ja puoli vuotta sitten tekemästäni villatakista. Koska langan vähemmän mukava neuloutuvuus oli hyvin muistissa, ei tuota lankaa tullut käytettyä oikein mihinkään, vaikka sitä olisi riittänyt melkeinpä toiseen samanmoiseen takkiin.

Nykyään kun nitkuttelen lähes pelkästään raitasukkia, etsiskelen uusia vanhoja raidoituslankoja kätköistäni tämän tästä, ja tällaisella penkomisrupeamalla löytyivät nämäkin Kunstgarnit kätevästi pussiin säilöttynä. Kun vielä varmistui että muistin oikein niiden olevan sukkalankaa, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa nitkuttaa. Eivätkä nämä jääneet viimeisiksi Kunstgarn-raitasukiksi, vaikka neulottavuus todella on aika heikkoa. Väleissä sain lepuuttaa hermojani ihanaisen Lornan sukkalangan kanssa, mikä helpotti neulomisen tuskaa.

Ja tunnustustakin tuli taas, kiitos Arja!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Fasaanisukat

Jo jokin aika sitten tikuttelin nämä lintusukat. Miestensukka-urakkani alkaa olla lopuillaan, ja parit naisten sukat ovat jo valmistuneet näiden jälkeen.



Malli 56 s, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 43.
Lanka Novita 7 Veljestä Fasaani 855 ja yksivärinen ruskea 644
Menekki Yhteensä 138 g
Puikot 3,5 mm bambusukkikset

Tuo fasaani taisi lähteä mukaani ihan siksi että tykkään väreistä, mutta ruskeassa oli mukava alennusprosentti, joten se sujahti ihan sulo vileenisti ostoskoriini. Niistä tulikin ihan hyvä pari. Ensin harmittelin ettei tuo ruskea sattunut ihan prikulleen samanväristä yhdenkään raidan kanssa, mutta tarkemmin kun tulosta katselen niin eipä sillä niin väliä olekaan.



Ja ihan miehekkäänoloiset sukat noista sitten tuli, vaikka sitäkin harmittelin että hieman liian iloisenväiristä oranssinruskeaa laitoin noihin varsiin, kantapäihin ja kärkiin.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Tunnustus!

Sukkalandia sai tunnustusta!

 
 

Kiitos Maarit!

Koska olen tylsä ja kiireinen neuloja, en jaa tätä erityisesti kenellekään. Tykkään enemmän ja vähemmän kaikista neuleblogeista, jotka ovat tehneet rakkaasta harrastuksestani vieläkin rakkaamman.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Intiaanikesän kynnyksellä

Puikot kilkkavat Sukkalandiassa taas melkein entiseen malliin. Mitään sukkia isompaa ei kyllä synny, vaikka suunnitelmia ja haaveita isommista ja pienemmistäkin villatakeista on pää pullollaan. Mutta hyvä näinkin.



Malli 72 s, raidat 2/2, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 43.
Lanka Opal Uni 2602 ja Novita Tico tico 853
Menekki Yhteensä 82 g
Puikot 2,25 mm KnitPro

Molemmat langat ovat jäännöstä aikaisemmista sukista. On mukava nähdä miten langan väritys muuttaa luonnettaan kun sille laitetaan kaveriksi ihan uudenlainen ja erivärinen lanka kuin edellisessä projektissa. Sekin on mukavaa että jäljelle jää niin pienet nyssäkät lankaa että ne voi huoletta siirtää virkkuukoriin isoäidinneliöpeiton laajennusta odottamaan.



Sunnuntai-iltapäivän raukeus vaihtui pieneen kiireeseen, kun perheen karvajalka meinasi karata ulkohommiin juuri kun olin  komentamassa häntä sukkamannekiiniksi ennen työpaikkakunnalle lähtöäni. Aurinko tuli esiin pilven takaa ihan kuin ilkkuen: etsipä aurinkolasisi äkkiä, meinaan paistaa silmiisi koko reissun ajan. Ja niin se sitten paistoikin. Viikon puolessa välissä tuli sitten se intiaanikesä: 20 astetta lämmintä!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Pari sukkaparia

Raidallisia ja raidattomia Novitan lankoja hyppii ostoskoriini tämän tästä, ja täytyyhän niitä sitten neuloakin välillä...



Vihreät:
Malli 52 s, raidat 1/1, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 43.
Lanka Novita 7 veljestä Polkka 859 ja yksivärinen vihreä 391
Puikot 3,5 mm bambusukkikset

Punaiset:
Malli 48 s, raidat 1/1, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 39.
Lanka Novita 7 veljestä Polkka 859 ja yksivärinen punainen 587
Puikot 3,5 mm bambusukkikset

Vaikken olekaan kovin musikaalinen, jostain syystä minulle tulee melkein kaikesta mieleen laulu. Tässä tapauksessa se kuuluu: "Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain..." En ajatellut näitä kenellekään häälahjaksi tai muuhunkaan romanttiseen tilaisuuteen, mutta pariskunnan sukilta ne vaikuttavat. Joulupakettiin varmaan.