Koleat talvisäät saavat minut viluiseksi, niin viluiseksi etteivät villasukatkaan aina pidä varpaitani lämpöisinä. Kahta kotia kun asun niin tossujakin tarvitsen kahdet.
Malli Ullasta
Lanka Novita Huopanen
Menekki 161 g
Puikot 8 mm KnitPro pyörö
Huovutus 40° C hienopesu kertaalleen
Edelliset huopatossuni ovat edelleen käytössä, ja vaikka himoitsin niiden tuunausta heti valmistumisen jälkeen niin tuunaamatta ovat. Silloin haaveilin ehkä helmien ompelusta, mutta nyt mielessäni on kuva virkatuilla pyörylöillä koristelluista tossuista. Vannomatta paras. Tuunattavaa on nyt kaksin verroin.
Huopastossut tikutin yhden lauantaipäivän aikana, ja ihme kyllä en saanut kättäni kipeäksi. Syyksi arvelen sen että neuloin ne sohvalla puolittain makaavassa asennossa, jolloin kyynärpääni sai olla lähes suorassa. Harmi että arkiasunnollani ei ole sohvaa, vaan joudun neulomaan perinteisesti nojatuolissa TV:n edessä. Sitä voin tehdä vain silloin tällöin vähän kerrallaan.
En pointe pulloverin etu- ja takakappaleet ovat valmiit ja yhteen ommellut, ja ensimmäinen hiha on tekeillä. Drops Kid-Silk on paitsi kevyttä ja ihanaa, myös erittäin sähköistyvää ja pölyä ja roskaa keräävää. Tuleepahan imuroitua vähän useammin (no ei!).
Malli on yksinkertainen ja hyvin suunniteltu, mutta pienoinen pelko hiipii siitä että se on vähän turhan lyhyt minun makuuni. Hihojen toteutus on samantapainen kuin yhdessä hiljattain purkamassani itse suunittelemassani (hah!) laatikkomaisessa 80-luvun tummansinisen pirkkalangan ja sähkönsinisen mohairin yhdistelmässä. Purkaminen sujui kuin tanssi, sillä hihat olin neulonut olkapäiltä poimituista silmukoista pyörönä. En pointessa hihat tehdään muuten samoin, mutta tasona. Saumojen ompelu on lievästi sanottuna mielenkiintoista, kun mohairlanka pyrkii lentoon ja meinaa karata neulansilmästä!
3 kommenttia:
Nuo huopatossut ovat ihanat! Olen myös tossu ja sukka- ihminen.
Tuo kiinnostaisi kokeilla tuo mallisi ja koneessa huovuttaminen. Ehtisi jopa ensi marraskuussa lahjaksi jos kohta tai kesällä aloittaisi :o)
Kotoisat tossut :) Meillä on lattiat niin jäiset ettei enää riitä edes kahdet villasukat ja huopatossut päällekäin...
Vielä piti tulla näköjään ihastelemaan noita tossujasi :o)
Lähetä kommentti