tiistai 30. elokuuta 2011

Marjapuuron väriset räsymattosukat

Nallelankojen tuhoaminen jatkuu. Suosikkivärini turkoosikirjavan jätin hetkeksi jäähylle ja tartuin punaisiin Nalleihin.



Malli 56 s, raidat 1/1, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 38.
Lanka Novita Nalle 873 ja Nalle Four Seasons Talvi
Puikot 2,75 mm KnitPro

Räsymatossa vuorottelevat vispipuuro ja uunissa valmistettu ruispuolukkapuuro... alkaisipa jo uuninlämmityskausi!

Mansikkajäätelönpunainen Nalle on köllötellyt lankavarastossani ainakin viisi vuotta eikä tuntunut sopivan oikein mihinkään mielentilaan. Yhdet nätit sukat tein siitä ja vähän raitoja toisiin, mutta turhan paljon sitä vielä jäi jäljelle ja nuo yksivärisetkin pyöriskelevät vielä valmiiden sukkien laatikossa, kun en oman allergisen reaktioni vuoksi voi niitä kenekään pakettiin piilottaa.

Viime keväästä lähtien olenkin ollut kuin huomaamatta herkkulankalakossa ja neulonut enimmäkseen täynnä pursuavista lankalaatikoista ja -pusseista. Yrityksissäni pysyä selvillä lankavarastoni koostumuksesta tulin kuin vahingossa laittaneeksi lankoja sellaiseen vetoketjulliseen ja kantokahvalliseen muovikassiin, jossa peitot ja tyynyt myydään. Tuo säilytyspaikka onkin osoittautunut aivan loistavaksi, sillä jo päältä päin voi nähdä mitä sisällä on, ja liikuttelukin on vaivatonta: sehän lähtee mukaan kuin matkalaukku konsanaan!



Tänne arkipaikkakunnalle tulin ottaneeksi pari tuollaista kassia, joissa molemmissa on Novitan lankoja. Niitä on tässä tullut tikutettua, tosin turhan harvoin: viime viikonloppuna 4-vuotias pojantytär kysyi minulta: "Miksi et Mamma neulo?" Minä loikoilin sohvalla varastoon, sillä sohvalle pääsen vain viikonloppuisin.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan ältsin nätit! Aina vähän kammotuttaa Nallen itseraidoittuvat, mutta näistä sai inspiraation kokeilla vielä kerran. Kiitos!
- Heidi

Ripsu kirjoitti...

Onpas onnistuneet lankavalinnat! Mäkin, kaikkien itseraidoittuvien lankojen inhoaja, voisin kuvitella vasiten ostavani langat tuollaisiin sukkiin. Ihanat!

Kardemumma kirjoitti...

Kiva idea ja toteuttamisen arvoinen. Näyttää raitalanka ihan erilaiselta.

Pinni kirjoitti...

Kivat sukat olet neulonut. :)

iso gnu kirjoitti...

Ihanat ja todella kauniit ja uuden näköiset sukat!
Miten teet kerroksen vaihtumiskohdan kauniisti?

Sukkalandia kirjoitti...

Hei, ja kiitokset kommenteists.

Kerrokset vaihtuvat 1/1-raidoituksessa ilman sen kummempia konsteja, riittää kun kiertää langat niin päin ettei reikää synny. Ihan huomaamaton se vaihtumiskohta ei ole, mutta minä sijoitankin sen sukan taakse, jolloin puolet siitä jää jalkapohjan alle. Sukat ovat tällöin samanlaiset, joten ne voidaan pukea kumpaan jalkaan tahansa.

morso kirjoitti...

Hei, noi on kivat. Mua aina välillä hiomottaa noi itseraidottuvien värit, mutta raidottuminen tökkii. Toi 1/1 raita yksivärisen kanssa on tosi kivan näköinen. Jos meikäkin rohkenisi... :) (kun ehtisi, yksi puolikas sukka kesken keväästä asti, ja tilauspari pitäisi saada påian puikoille.)

SisterKnits kirjoitti...

Olen monesti käynyt ihailemassa, kuinka hienosti osaat raidoittaa sukkia, tässä taas hieno taidonnäyte!

Emma kirjoitti...

Kivasti käytetty raitalankaa, pitääpä muistaa tämä...

Elina kirjoitti...

Aivan ihanat ja tuo puurovertaus on tosi osuva:)

Kangaskasa kirjoitti...

Kylläpä sukista on tullut kauniit!! Voin vain ihastella!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniit sukat! Käyn säännöllisesti täällä kuolaamassa kauniitten raitojesi perään :)

Onko nämä sukat siis tehty niin, että joka toinen kerros on toista lankaa ja joka toinen kerros toista? Upeat.

Liisa

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin onnistuneet lankavalinnat! Olen ihaillut taitoasi sommitella värejä jo vuosien ajan, ja aina jaksat ilahduttaa uusilla taidonnäytteillä :-) Kiitos!

MaryAnn

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hienot sukat. Taidan napata ideasi tuosta 1/1-raidoittamisesta, sillä noita raidallisia nallelankoja on omissakin varastoissani erinäisiä jämiä. Mukavaa syksyä ja käsityöniloa!

Heidi