sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Punaisenkirjavat sukat

Sade ropisee ikkunalautaan, on tehnyt niin koko päivän.


Malli 72 s, ranskalainen kantapää, nauhakavennus. Koko 45.
Lanka Opal Uni ruskea, Austermann Step 0134 kirjava + Lane Cervinia Forever ruskea 44
Menekki 93 g yhteensä
Puikot 2,25 mm KnitPro

Ihmeen kirkkaana nuo värit näkyvät sateesta huolimatta. Sukkatehdas pyörii nyt täydellä teholla. Asuntoni on väärällään lankakeriä, vastavalmistuneita päättelemättömiä sukkia ja pääteltyjä sukkia. Dokumentointi laahaa pahasti jäljessä huonoista säistä johtuen.

Raitojen vaihtumiskohta on näkyvissä päällimmäisessä sukassa. Hyppäys väristä toiseen ei näytä kovin pahalta kapeissa raidoissa, vaikkei vaihtumiskohdassa olekaan käytetty mitään kommervenkkejä.

Edit 1.12.2011 Muisti palaa pätkittäin... Opal Unia ei ollut riittävästi, joten jouduin punnitsemaan eri vaihtoehtoja sukkien suhteen. Purkaminen ei ollut yksi niistä, tosin sitäkin jouduin hieman harrastamaan. Mietin mm. terän värityksen vaihtamista ja Opalin hankkimista jollain ilvellä. Totesin kuitenkin lisälangan ostamisen olevan hätävarjelun liioittelua, koska ruskeita lankoja olen neulonut vuosikausia, joten toiveita voisi olla jonkun lähellä olevan ruskean sävyn löytymisestä. Kaivelin langanloppuja laatikoista ja pussukoista ja törmäsinkin kummalliseen sukkalankaan nimeltä Lane Cervinia Forever, joka on muistaakseni tullut jostain kaupantekiäisinä. Sen väri oli melko lähellä Opalia, tosin hieman tummempana.

Purin ensimmäisenä valmistuneesta sukasta kärjen ja yhden yksivärisen raidan, otin langan talteen ja jatkoin sitten toista sukkaa Cervinialla toiseksi viimeiseen yksiväriseen raitaan saakka. Sitten purin lisää Opalia ensimmäisestä sukasta ja neuloin sillä toisen sukan viimeisen raidan ja kärjen. Ensimmäistä sukkaa jatkoin sitten tuolla varalangalla taas toiseksi viimeiseen raitaan ja loput sillä talteen otetulla Opalilla. Hieman monimutkaista mutta tulos on ihan hyvä, jalkaterän hieman tummemman ruskeat raidat eivät erotu ellei niitä osaa etsiä.

3 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Ei tosiaan näytä ollenkaan hullummalta tuo hyppäys värinvaihdoskohdassa. Kivat sukat jälleen!

Anna kirjoitti...

Ja taas sulla on oikein nätisti raidoitettuja sukkia, tykkään näistäkin!

iso gnu kirjoitti...

Hienot sukat! En ole vielä ehtinyt neuloa ohuilla langoillani sukkia. Mutta vielä niitä tulee noilla sinun raidoillasi, ja ohje on tallessa.
minullakin on tekemättä postauksia, on pimeää kun lähtee töihin ja taas tulee töistä. Uuvuttaa ja töissä on vielä vauhdikas vaihde edessä.