perjantai 15. marraskuuta 2013

Lumitiikerin sukat

Flunssa jyrää koko kropassa, tuntemuksia siellä ja täällä. Onneksi on nyt sellainen vaihe elämässä että mihinkään ei tarvitse kotoa lähteä, vaan saa olla kokopäiväisenä uuninlämmittäjänä.





Malli 56 s, raidat 2/2, ranskalainen kantapää, nauhakavennus. Koko 39.
Langat Novita Nalle, kaksi erilaista ruskeasävyistä pätkävärjättyä ja Nalle Aloe Vera valkoinen
Menekki Yhteensä 80 g
Puikot 2,75  mm KnitPro

Jossain piireissä pidetään omituisena sitä jos on tennissukat kirjahyllyssä, mutta meillä ei parin viikon aikana tullut ensimmäistäkään huomautusta siitä että villasukat olivat kirjahyllyssä, vieläpä pingottimissaan.

Pahin yskä mitä koskaan olen kärsinyt on pitänyt minua vähän toistaitoisena ja saamattomana, mutta nyt alkaa jo henki kulkea vähän paremmin. Jokusen yönkin olen onnistunut nukkumaan kokonaan.

Nyt on sitten hartiat jumissa siitä syystä että vaihdoin tietokonetta ja olen istunut tuntitolkulla säätämässä uutta ja vanhaa konetta ja vain vaivoin säästynyt hiusten repimiseltä. En keksi turhauttavampaa hommaa. Ärsyttää ihan vietävästi kun asioista tehdään niin automaattisia ettei tajua mitä tapahtuu, ja sitten kun vihdoin tulee valmista niin tuloksena on jotain kummallista, kaikki asiat väärissä paikoissa, mukana tukku turhakkeita ja entiset tarpeelliset toiminnot häveyksissä. Mitä, minäkö muutosvastarintainen.... enkä edes nyt puhu siitä kaameasta kahdeksikosta, vaan ihan siedettävästä Windows seiskasta. Entiselle koneelle sanoin hasta la Vista!

Sukan sukkaa ei ole tässä potiessa valmistunut, mutta tavaranpaljoutta selvitellessä on kiteytynyt uusia ideoita. Nekin liittyvät langanloppuihin. Mies jo kysyi neuloessani että jokos ne on kaikki tavarat purettu ja järjestelty.... vastasin että järjestän tässä tätä lankapaljoutta pienempään tilaan...

Ei kommentteja: