keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Pikkupiiperön lahjasetti

Toistaiseksi nuorin lapsenlapseni täytti 4 vuotta. Mitäs muuta mamma lahjaksi antaa kuin sukkia? No lapasia tietenkin!




Malli Novitan taulukoista, sukkien koko 30 ja lapasten 110 cm.
Lanka Novita Nalle Aloe vera ja Novita Nalle Colori
Puikot 2,75 mm KnitPro

Sukanvarret ovat hieman kaarella koska käytin taas jogless stripes -menetelmää, joka hieman tiivistää kerrosten vaihtumiskohtaa. Koska minulla ei ole näin pieniä sukanpingottimia, viimeistelin sukat silitysraudalla, jolloin tuo tiivis kohta jäi edelleen kireälle. Käytössä sauma ei juurikaan näy.

Jätän tuon värien vaihtumiskohdan aina sukan taakse, jolloin suurin osa siitä jää joka tapauksessa näkymättömiin jalan alle. Sukat käyvät myös jalkaan kummin päin vain. Pirpana veti puolisääreen ulottuviksi aiotut sukat jalkaansa ja hupsista vaan, nehän olivatkin polvisukat! Lapasetkin olivat juuri passelin kokoiset, myös peukalosta, ja keikkuvat takakenossa samasta syystä kuin sukat. Niiden sauma on kämmenen takasyrjässä.

Kuvassa näkyy pientä värien kasaantumista, mutta päivänvalossa ei ainakaan minun silmäni sellaista erottanut, eikä tuo tuonvertainen juuri haittaa muutenkaan. Nalle Coloria vain riittää vieläkin. Mihinkähän ihmeeseen sitä vielä tunkisi?

4 kommenttia:

kisa kirjoitti...

Ihanan pirteän pinkit sukat ja lapaset!

Hepsi kirjoitti...

Söpöinen setti!

Lotta kirjoitti...

Ompa ihana väriyhdistelmä :). Tosi tyttömäinen, muttei kuitenkaan äitelä.

jansku kirjoitti...

upeat sivut, olen pari päivää ihastellut noita vanhempia sivuja ;)
suloinen setti tuo piiperön punainen..