keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Harmahtavat moniraitasukat

Mitä pienemmiksi langanloppukerät käyvät, sitä kiehtovammaksi homma käy. Lankoja täytyy olla mukana jo niin monta sorttia, ettei laskuissa pysy mukana. Mukaansatempaavaa!



Malli 64 s, raidat 2/2, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus. Koko 39.
Lanka Resori, kantapää ja kärki Hjertegarn Kunstgarn, harmaa. Sandnes Sisu Fantasy väri 1093 sekä useita muita tummansävyisiä pätkävärjättyjä sukkalankoja. Ehkä vähän käsinvärjättyä Opalia ja nyttynen Stepiä.
Menekki Yhteensä 72 g
Puikot 2,25 mm KnitPro

Langanloput maltoin jakaa kahtia, joten neulominen luisti suorastaan koukuttavan nopeasti vuorotellen kumpaakin neuloen samalaisista keristä. Isommat määrät puolitin vaakaa apuna käyttäen ja pienempiä vetelin pitkin kämppää vuorotellen kietaisten lattiatuulettimen säätöruuviin ja toisessa päässä huonetta olevan vaaterekin päätynappulaan. Turhauttavan oloista puuhastelua mutta neulomisen mukavuus kyllä palkitsi vaivan.

Liskosukista tuttu Sisu Fantasy kesyyntyi ja läikittyi onnekkaasti molemmissa sukissa melkein samalla tavalla samalle puolelle jalkaa. Sitä riitti vain varsiin, mutta eihän se tällaisessa projektissa haittaa. Jatkoin jollain muulla harmaakirjavalla, tällä Opalin Handpainted pätkävärjätyllä. Nuo langat joissa on väriä ja shakkiruutuja ovat sitten jotan muuta, ehkä Opalia, Fabelia tai Stepiä.

2 kommenttia:

Kardemumma kirjoitti...

Ei uskoisi, että on niin monesta kerästä. Näyttää aivan tasaiselta. Itse kanssa pidän eniten näiden pienten kerien tuhoamiesta ja siitä millaisia sukkia niistä voi loihtia. Upea sukkapari sinulla.

Unknown kirjoitti...

Sinulla on toinen toistaan kauniimpia sukkia. Ihania väriyhdistelmiä.