keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Veljessukat

Kahdessa mielessä veljessukat. Lankana on Seitsemää Veljestä ja saaja on lähes samanlaisten sukkien saajan velipoika.



Malli 48 s, raidat 2/2, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus. Koko 38.
Lanka Novita 7 veljestä 276 ja Gjestal Janne 473
Menekki 98 g yhteensä
Puikot 3,5 mm bambusukkikset

Pimeys vain jatkuu. Viime viikonlopun lumet alkavat olla finaalissa ja vettä tiputtelee taivaalta. Joulukin on jo ihan turhan lähellä. Kämppä on väärällään lahjasukkia ja suklaata, lahjapaperia, narua ja teippiä. Vaan ei pakettikortteja. Siispä joululahjavalvojaiset jäävät ensi viikkoon. Edessä on pitkä viikonloppu kotipuolessa suosikkityttöjeni kanssa. 4- ja 5-vuotiaat serkukset tulevat auttelemaan mammaa joulukiireissä. Ja syömään piparitaikinaa.

Näihin veljessukkiin valitsin sinisen seiskaveikan kaveriksi Jannea, joka on samanvahvuista ja muutenkin melko samanlaista. Neuletuntuma olikin paljon parempi kuin edellisessä parissa jossa kaverina oli Ragg Softia. Jännä sattuma on että Jannessa on yksi pätkä täsmälleen samaa väriä kuin yksivärisessä tummansinisessä, mikä saa aikaan vaikutelman että jotkut tummat raidat ovat paikoitellen leveämpiä kuin kaksi kerrosta. Mukavat vinksinvonksin-raidat. Vinksinvonksin olivat myös langat ja kerät neuloessa, koska Janne oli yllättävän sykkyräistä. Kerien selvittelyä oli melko paljon enemmän kuin normaalisti, sillä Janne suorastaan imaisi vierellä kulkeneen seiskaveikan syleilyynsä.

1 kommentti:

Pinni kirjoitti...

Taas tosi kauniit raitasukat. :)